keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Tukholman visiitti

Pääsimme viettämään viime viikolla pienimuotoista lomaa. 
Suunnitelmissamme oli lähteä valloittamaan Tukholmaa,
 vaikkakin tällä kertaa vain ihan pienesti.

Täällä rannikolla kun asuu, usein tulee lähdettyä risteilylle Turusta.
Mutta tällä kertaa, kun kyseessä oli päivä Tukholmassa-risteily,
oli aikataulujen, sekä vaihtelunkin, puolesta
 houkuttelevampaa lähteä matkaan Helsingistä.

Ja onneksi lähdimme, 
sillä kaikki meni reissussa tosi kivasti, 
aikataulut tällaiseen reissuun olivat ainakin meille todella passelit.

Ilta laivalla meni syödessä ja leikkiessä,
näin kesäisin laivalla riittää puuhaa :)




Aamulla kävimme rauhassa aamiaisella,
jonka jälkeen suuntasimme laivan rantauduttua,
 kohti Tukholmaa ja Djurgårdenia. 




Olimme sopineet päämääräksemme Junibackenin.
Päivämme oli mitä parhain, 
aurinko helli meitä säteillään.


Neljävuotiaan kuvakulma :D


Ystäviltä lainaamme tuplakärryt osoittautuivat hyväksi menopeliksi!





Aika vierähti nopeasti kohteessa,
pojilla oli hauskaa satumaailmoissa leikkiessä,
ja ehkä vähän jännittävääkin satujunan kyydissä.





Taisi meihin kaikkiin iskeä pieni matkakuume.
Katsotaan mihin seuraavaksi pääsisimmekään. 




Paluumatka laivalla kului mukavasti
saunoen omassa perhesaunassa,
ruokaillen, leikkien, tanssien ja 
tietysti vähän shoppaillen taxfreessa!

Aamulla pääsimme jännityksestä,
sillä automme oli terminaalin edessä odottamassa.
Kokeilimme nimittäin Noutoparkkia, 
joka osoittautuikkin varsin käteväksi. 

Tyytyväiset risteilijät suuntasivat 
juhannuksen viettoon mökille :)


Minkälaisia lomasuunnitelmia Teillä on? 

Mukavaa viikkoa!

Paula

6 kommenttia:

  1. Kivalta kuulosti teidän reissu! Meillä loma vasta heinäkuun lopussa ja silloin suuntaamme Espanjan lämpöön <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi oi, kuulostaa upealta! Täälläkin haaveillaan, josko syksyllä päästäisiin lämpimään...

      Poista
  2. Ihana reissu teillä ollut!
    Tukholma on upea kaupunki.
    Ollaan oltu pari kertaa junibacenissa, kun lapset oli pieniä.
    Ihana paikka!
    Ollaan lähdössä Kyprokselle, kun loma alkaa.
    Ihanaa illan jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, suunniteltiinkin, että seuraavaksi voisi tehdä pidemmän reissun! Niin paljon olisi nähtävää...
      Oi ihanaa lomaa teille, Kyproksella ollaankin joskus käyty :)

      Poista
  3. Oi, teillä on ollut mukava reissu. Meillä lomailut keskittyy kotimaahan. Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva päästä pitkästä aikaa oikein ulkomaille :D
      Sitä samaa! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3