sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Huikee Extreme

Vietimme tänään esikoiseni kanssa 
ns. äiti-poika-aikaa :)

Arjessa touhuilemme useimmiten molempien poikieni kanssa
ja niitä arkisia juttuja.

Esikoisen harrastuksessa on myös mieheni mukana, 
joten kuopuksen kanssa puuhailemme useammin yhdessä.

Toisinaan kuitenkin pitää tehdä vähän erityisempiä juttuja molempien kanssa
ja erikseen.


Porin Puuvillan kauppakeskukseen 
on avattu Huikee Extreme,
joka tarjoaa uudenlaisen seikkailuelämyksen.

Huikee Extremessä on kaksi seikkailurataa,
toinen pienemmille seikkailijoille ja toinen isommille.

Hurjan hauska paikka kaikenikäisille!









Puolituntisen ja kuusivuotiaan perässäpysymisen jälkeen 
tunsi kyllä seikkailleensa :D

Eli aivan täydellinen paikka viedä lapset purkamaan energioitaan
vaikka sadepäivän yllättäessä.
Ja tietysti hurjimmat lähtevät radalle itse mukaan ;)

Ompa tuo paikka ollut aikuistenkin keskuudessa niin suosittu, 
että aukioloajan viimeinen puolituntinen on pyhitetty heille.
Viimeinen puolituntinen K16! :D

Hauska paikka, suosittelemme!


Huikee Extreme on auki huhtikuuhun saakka,
jonka jälkeen toiminta siirtynee Yyteriin,
jossa heillä on seikkailupuisto.

Puiston hurjat köysiradat ovat minulta vielä kokematta,
ehkä ensi kesänä pitää uskaltautua sinnekin.


Tässä vinkki seikkailunjanoisille!


Mukavaa sunnuntaita!

Paula

tiistai 2. tammikuuta 2018

Welcome 2018

Joulu meni,
vuosi vaihtui.

TERVETULOA 
VUOSI 2018!!!

Kannatan ehdottomasti perinteistä kalenteria,
tällä kertaa olin ajoissa liikkeellä ja tilasin jo ennen joulua
upean Elämäni Vuosi kalenterin.

Bongasin kalenterin Facebook-ryhmässä
ja pitihän se heti tilata.
Suositus täältä!

Minua vastaan on viimeaikoina tullut monista eri lähteistä 
ns. positiivisuuspurkki.

Purkki,
 jonne ihmiset ovat vuoden mittaa keränneet positiivisia ajatuksia.
Niitä ovat nyt vuoden vaihteessa lueskelleet,
muistuu taas mukavat asiat mieleen.



Päätin toteuttaa myös 
hyvänmielenpurkin tänä vuonna.
Nähtäväksi jää saako se kuinka paljon täytettä sisäänsä :)

Tälle vuodelle on tiedossa uusia haasteita
ja upeita mahdollisuuksia...

Pitää yrittää muistaa kirjoitella
kiitollisena ylös mukavia juttuja!

Hyvää alkanutta vuotta Teille kaikille!

Paula