Mummini sisko ja hänen miehensä asuivat isossa omakotitalossa,
jossa oli vintti, mistä löytyi vaikka ja mitä aarteita.
Vuosienkymmenien ajan vintille oli kertynyt tavaraa jos jonkinlaista.
Jokin aika sitten koitti kuitenkin aika,
jolloin isosta talosta oli luovuttava.
Tällöin sain kutsun tulla katsomaan,
haluaisinko vintiltä/ talosta jotakin.
Paljon ihania tavaroita olisin voinut pelastaa mukaani,
mutta sitten realismi sai hälytyskellot soimaan.
Näissä nykytaloissa, kun ei ole vinttejä,
joille säilöä aarteita odottamaan tuunausta tai kunnostusta,
harmi sinänsä.
Mukaani pelastin kuitenkin
yhden pärekorin,
pari sorvattua kynttilänjalkaa
ja ihanan naulakon,
joka taitaa olla peräisin 60-luvulta.
Asennus seinään onkin sitten ottanut vähän aikaa,
sillä naulakon kiinnittäminen gyproc-seinään osoittautuikin haastavammaksi
kuin olin ajatellut.
Asiaa on harkittu ja suunniteltu piiitkäään
ja hyvä niin,
sillä nyt yksi kaunis sunnuntaipäivä se saatiin vihdoin seinälle :D
Suunnittelin kodinhoitohuoneeseemme rakennusvaihessa kolon,
jonka jätin ilman kiintokalusteita.
Se oli tarkoitettu vaunujen säilytykseen.
Vuosien myötä tilojen käyttötarkoitukset muuttuvat
ja nyt tuossa kolossa on oiva paikka poikien omalle naulakolle.
He pääsevät kodinhoitohuoneen ovesta suoraan sisään,
saavat riisua vaatteensa omaan naulakkoon
sekä laittaa piponsa ja hanskansa yms. omiin nimikoituihin koreihinsa.
Naulakko ja korit ovat sellaisella korkeudella,
missä heidän on mahdollista toimia itesenäisesti.
Mahtavaa!
Ainakin näin parin päivän kokemuksella homma on toiminut,
eskarilainen itse muistuttaa,
että hei tuolta ovesta sisään.
Saa nähdä onko uutuudenviehätystä
ja kohta kaikki lojuu taas lattioilla...
Ehkä ne on äiti ja isä myös,
joiden pitää skarptata asian suhteen ;)
Tykkään kyllä kovasti tuosta naulakosta
ja ihanaa, että sillä on oma tarinansa kerrottavanaan.
Löytyykö Teidän kodista aarteita,
jotka olette pelastaneet jostain vintiltä tms.?
Paula
