torstai 28. heinäkuuta 2016

Kesäisiä hetkiä ❤

Viime päivinä ei ole voinut muuta kuin nauttia jokaisesta hetkestä, 
sillä kesä on kyllä tarjonnut parastaan!


Olemme nauttineet kesästä omilla kotihoodeilla.

Ohjelmaa on riittänyt, 
mutta silti olemme tyyliimme uskollisella tavalla olleet aika spontaaneja. 
Mökkireissukin venahti muutamamalla päivällä ajatellusta :)

Välillä hopoillaan oikein olan takaa, kuten tänään oli lompakot ja tavarat väärissä autoissa.. :D

Kuluneen viikon aikana olemme ehtineet käydä muutaman kerran Yyterin mahtavalla hiekkarannalla sekä viettää huippuhauskoja pihajuhlia naapurien kanssa.


Juhlat huipentuivat
 yllätysnumeroon,
 joka valjastui todeksi ilmoille heitetystä vitsistä.
 Vitsailimme aiemmin yöpyvämme teltoissa naapurin pihassa
 ja
ta daa,
eräs naapurin iskä oli käynyt vuokraamassa armeijan puolijoukkueteltan :D
Siinä isät aika innoissaan lähtivät telttaa kokoamaan ja armeijajuttujaan jakaamaan :) 
Myöhemmin teltassa discoiltiin ennen kuin isät isompien lasten kanssa kömpivät yöpuulle. 

Niin hauska idea, ja naapurit ❤


Viikonloppu vierähtikin mökillä, 
 minä olin luvannut mennä auttelemaan Mamma Roosan pop up- kauppaan.


Joka löytyy muuten Raumalta osoitteesta Kauppakatu 6 elokuun puoliväliin asti :)
(Kts. Facebook)


Oli kiva päästä järjestelemään ja somistamaan liikettä, 
asiakaspalvelusta puhumattakaan! 

Rauman suunnalla minulla on myös menossa eräs projekti, 
josta olen aika innoissani.
Projekti valmistuu pian, 
kerron siitä myöhemmin lisää.

Tämän vuoksi päätimme mökkeillä vähän pidempään
ja näin ehdin samalla hoidella asioita.

Kiertelimme myös Raumalla vähän turistin ominaisuudessa.

Esittelemisen arvoisia paikkoja olisi monia, 
mainittakoon tässä upeaksi kunnostettu Poroholman lomakeskus.

Todella mahtava paikka,
löydät lisää aiheesta täältä 


Beachille pääsi sielläkin :)

Maittavat burgerit kävimme syömässä
Captain Jackin laivassa.





Mukavaa ohjelmaa on vielä tiedossa loppuviikoksi,
Nyt levähdetään hetki kotosalla ja leikitään omilla leluilla,
 joita jo olikin ikävä :)

Mukavaa loppuviikkoa!

Paula

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Viikonlopun fiilistelyt

Kuten ehkä arvaatte, 
meillä oli viime viikonloppuna huippu kivaa!! :D

Ai että, 
paluu arkeen on ollut tietysti karu, 
mutta hymy on noussut huulille tämän tästä muistellessa viikonlopun fiiliksiä.
Kyllä se on vaan niin, että äiditkin on välillä "päästettävä irti" ;)

Pyörähdettiin lauantaina Jyväskylän keskustassa. Kiertelimme tietysti vastaantulleissa sisustuskaupoissa.

Ystäväni muisti käyneensä joskus kivassa paperikaupassa, 
sitä sitten metsästimme.
Lopulta löysimme perille ja olisihan siellä ollut vaikka mitä ihanaa. 
Jälkeen päin mietittynä olisi voinut hamstrata vähän enemmänkin ;) 

Kyseessä oli Harjun Paperi- niminen liike.
Paljon ihania kortteja ja muuta paperitavaraa.




 


Oletteko Te varastaneet aikaa itsellenne? :)

Mukavaa kesäistä viikonloppua!

Paula 

torstai 14. heinäkuuta 2016

Kauan odotettu viikoloppu!

Kuva lainattu Pinterestistä


Jihaa, kauan odotettu viikonloppu on täällä!

Keväällä tuli ystäväni kanssa puhetta, 
että molemmat olimme kuunnelleet Suomi popilta mainosta festareista ja siellä esiintyvästä hyvästä esiintyjäkavalkaadista. 
No siitähän se ajatus sitten lähti, 
mukaan saatiin houkuteltua pari muutakin ystävää.
Nyt on liput hommattu, kotiasiat organisoitu niin, että hengissä pitäisi pari päivää selvitä ;)
Aamulla auton nokka kohti Jyväskylää,
Metime begins :D
Nyt jos joskus se tulee tarpeeseen :)

Hauskaa viikonloppua kaikille!

Paula

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Juhlahumua

Meillä juhlittiin tänään
ihanan Rakkauspakkauksemme 
2-vuotis synttäreitä.

Tällainen hauska Minions muutti meille :)

Vieraiksi saimme lähipiirin
ja sankari odottelikin kovasti vieraita saapuvaksi.

Viime vuoteen verrattuna saimme juhlia mukavassa säässä,
viime kesänä, kun kannoimme ulkopöydän sisälle,
 koska ulkona ei tarjennut kahvitella...

Vanha pöytä kaivettiin lisäpöydäksi,
liinan virkaa toimittaa vanha sharonkini :D


Tarjoiluiksi valikoitui aika helposti,
nyt jo perinteeksi muodostunut,
hamburilaisbuffee.

Olemme leikkimielisesti vääntäneet sukunimestämme
ravintolanimen HELLBURGER.

Hellburger tarjoili jälleen maukkaat burgerit muumien tyyliin,
 vieraat ainakin vaikuttivat tyytyväisiltä :D

 Nimesimme kastikkeet ym. ruokalajit muumien mukaan

 
Kakun kanssa menimme tällä kertaa helpolla
ja tilasimme valmiin kakun.
Upean luomuksen saimmekin pienelle rakkaalla muumien ystävällemme <3


Juhlat menivät oikein kivasti ja nopeasti, kuten aina.
Hostina sitä ei niin kerkeä juttelemaan eikä niin kuvailemaankaan ;)
Ihana kuitenkin saada "omat ihmiset" kylään <3

Huomenna jatketaan 
kakkoskierroksella :)

Kivaa viikkoa kaikille!

Paula



perjantai 8. heinäkuuta 2016

Löytö!

Sateinen tervehdys Länsi-rannikolta.
Taitaa keli olla sama ilmansuunnasta riippumatta, plääh.

 
No mutta, pieni piriste viikkooni oli kiva yllätys Facebookin kirppikseltä.
Olen kevään ajan, 
uuden pöydän ja tuolien hankinnan jälkeen, 
katsellut lisätuoleja. 
Kun ottaa käyttöön pöytämme täydessä mitassa,
olisi tarve vielä muutamalle tuolille.

Olen haaveillut mustista
Tolix-tuoleista, tai varmaan niiden tyyppisistä ;)
Surffaillessani netissä,
 bongasin samantyylisiä baarijakkaroitakin.
No pikkaisen ovat jääneet ne nakottamaan,
viime viikolla olin jo tilailemassa...

Kunnes maanantaina bongasin Facen kirppiksellä
myynti-ilmoituksen vastaanvanlaisista tuoleista!
Myyjä myi seitsemää kappaletta, 
joten kerrankin ehdin tehdä AV:n :D


Ja niin mieheni työreissullaan haki tuolit
ja saimme eilen  kotiimme uutta ilmettä :)


Juttelimme matkalla puhelimessa
ja kyselin mieheltäni, olivatko tuolit hyväkuntoisia jne.
Vastaukseksi sain hieman kummeksuvan kommentin 
kuluneista metallituoleista :D


Jeps, hyvät olivat, juuri sellaiset kuin halusin!
Ja kirppishinnalla <3

Mieheni totesi tuolien muistuttavan lähinnä kukkapöytää.
Noh, kolme tuolia oli liikaa saarekkeeseemme,
joten yksi jouti juurikin kukkapöydäksi :D
Ei olisi itselle heti tullut mieleen,
täällä aletaan oppia ;)


Nyt kelpaa alkaa järjestelemään synttäreitä meidän 2- vuotiaalle!

Mukavaa loppuviikkoa
  
 Paula